lauantai 10. toukokuuta 2014

Työmatkustamisen ihanuus ja kurjuus


Olen kotikissa. Viihdyn kotona erinomaisen hyvin ja reissuun lähteminen on aina jossain määrin tuskaa, oli kyse millaisesta reissusta tahansa. Pakkaaminen, vaateahdistus, kiire, you name it.

Kevät on ollut aika vauhdikas, eikä tämä edes vielä tähän lopu. Reilu viikko sitten Tampereella hotellihuoneessa istuessani mietin työmatkustamista. Heti alkuun täytyy todeta, että minullahan on varsin vähän työmatkoja verrattuna moniin kollegoihin. En siis varmastikaan ole paras henkilö antamaan minkäänlaista lausuntoa siitä, miltä työmatkustaminen tuntuu. Mutta en välitä siitä – annanpa kuitenkin.

Vieraassa kaupungissa on hauska tutustua uusiin paikkoihin. Itse kokouspaikkakin saattaa olla todella ihastuttava, kuten esim. parin viikon takainen seminaaripaikka Hämeenlinnan Katisten kartano. Sitä voi kyllä varauksetta kehua, oli todella kaunis ja idyllinen miljöö (ja käsittämättömän hyvää ruokaa). Olen myös ottanut tavaksi (kai sitä voi niin jo sanoa, kun 2 kertaa on takana) käydä reissussa lenkillä työpäivän jälkeen. Pää saa tuulettua ja saattaa eksyä vaikka minne, noin niin kuin positiivisessa mielessä. Lenkillä saa myös kulutettua mukavasti aikaa, työmatkoillahan ei sinänsä kauheasti ole tekemistä työosuuden jälkeen. Tekemisen puute on kyllä myös yksi hyvistä puolista: perheenäitinä arvostaa hiljaisuutta ja rauhaa toisinaan. Olen myös niitä ihmisiä, jotka nauttivat ravintolassa syömisestä yksinkin eli reissussa voi valita mieleisensä paikan ja istahtaa sinne hetkeksi ruoan ja omien ajatustensa kanssa.

Ja sitten toisaalta…

Hotellihuoneet ovat peruskamalia, oli kuinka hyvä hotelli tahansa. Siistiä voi olla ja hienoakin, mutta kodikasta… juu ei.  En saa nukuttua vieraassa paikassa, herään poikkeuksetta aamuyöllä ja loppuyö on ihan horrosta. Ja itse matkustaminen on äärimmäisen tylsää. Helpottaa toki, jos on matkaseuraa, mutta autossa/junassa/muussa kulkuvälineessä istuminen on vaan niin tavattoman pitkästyttävää. Keksisin muutakin tekemistä. Ja mikä pahinta: kotiväkeä on työmatkoilla aina ikävä. Meidän perheessä kukaan ei edes oikein ole puhelimessa juoruaja, joten kuulumisetkin on soitellessa äkkiä vaihdettu.

Hyviä ja huonoja puolia siis löytyy. Reissaamisesta saa työhön välillä mukavaa vaihtelua, mutta ei minusta kyllä matkatyöhön olisi.


Kaunis Katisten kartano.



Tammerkosken yli menevä silta Tampereella.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Data is the new oil, sanoi Clive Humby


Millaista on oppia uutta? No mahtavaa, sitä  se on. Olen skarpannut koko päivän, imenyt itseeni kaiken mahdollisen uudesta jutusta, jota opiskelen nyt seuraavat kuukaudet, 30 opintopisteen verran. Edessä on vielä 9 lähipäivää, iso kehittämistyö omassa organisaatiossa ja varmasti lukemattomia tunteja aiheeseen perehtymistä. Ja jo nyt ensimmäisen päivän jälkeen haluan tietää, miten jatkan tätä? Missä ja miten opiskelen asiaa lisää ja pidän osaamistani yllä?

Kaikki alkoi kiinnostuksestani verkkosivujen analytiikkaa kohtaan. Mielestäni asiantuntevan (verkko)viestijän on oltava edes jossain määrin kiinnostunut siitäkin puolesta. Sen sijaan, että asioita tehdään mutu-periaatteella, voidaan myös viestinnässä hyödyntää tietoa, jota kaikilla organisaatioilla on valtavasti. Edellyttäen siis, että sitä kerätään ja analysoidaan ja vieläpä osataan hyödyntää.

Aloin kaivella itselleni sopivaa koulutusta asiaan liittyen. En halunnut mitään parin päivän pintaraapaisua, vaan koulutuksen, jossa saisi ihan oikeasti käsityksen asiasta. Vein homman astetta pidemmälle ja löysin itseni Big data –koulutuksesta Tampereelta. Ja nyt ollaan siis asian ytimessä. Big data on sellaisessa nosteessa tällä hetkellä, että kohta siitä puhuvat kaikki, myös Suomessa. Panostukset Yhdysvalloissa ovat jo sitä luokkaa, että viime vuonna big dataan sijoitetut dollarit ohittivat määrässä jo sosiaaliseen mediaan sijoitetut, tiesi eräs kanssaopiskelija kertoa.

Ensimmäisen päivän jälkeen on ihan turha alkaa heitellä pikkunäppäriä faktoja big datasta, mutta sen sanon, että potentiaalia sen suhteen on valtavasti. Silmät avautuivat tajuamaan ehkä pikkuriikkisen osan, mitä kaikkea voidaan tehdä esimerkiksi ennakoivan analytiikan avulla. Mahtavaa, odotan innolla tulevaa.

Toinen viisaus, jonka kuulin tänään: Think big, start small!

Jatkoa seuraa…

Päivän paras hauskin oivallus

lauantai 15. helmikuuta 2014

Parasta juuri nyt: mentorointi!


Olen aktorina Procom ry:n mentorointiohjelmassa. Ja nyt seuraa tunnustus: mentoroinnin käynnistyminen oli pitkiin aikoihin parasta, mitä motivaatiolleni on tapahtunut. Ei se nyt huono ollut sitä ennenkään, mutta aina välillä mietin, mitä haluan tehdä isona. Tätä nykyä en juuri mieti: suunta tuntuu olevan selvillä ja kiinnostuksen kohteilla on joku yhteinen nimittäjä; yksittäisistä asioista on tullut isompi kokonaisuus.

Saatan havahtua siihen, että mietin ja ideoin työasioita mitä ihmeellisimpiin aikoihin ja ihmeellisimmissä paikoissa. Oivalluksia on syntynyt kuin itsestään. Kaikki ideat eivät todellakaan pääse jalostukseen asti, mutta yhtä kuningasajatusta kohtihan tarvitaan… no, aika monta huonompaa. On kuitenkin syntynyt positiivinen ajatusten kierre, jonka uskon johtuvan selkiytyneistä ajatuksista ja jopa asenteen muuttumisesta.

En aikaisemmin tainnut nähdä metsää puilta, enkä päässyt irti roolistani. Kukaan ei ole koskaan estänyt minua kehittämästä itseäni tai työtäni, mutta en varmaan itse uskonut omaan osaamiseeni. Enkä käyttänyt riittävästi ääntä perustellakseni esiin pyrkivät ajatukseni – itselleni. Tarvittiin joku, joka tuli oman piirini ulkopuolelta ja tarkasteli asioita asioina. Kertoi minulle monia valaisevia asioita osaamisestani entisistä ja nykyisistä työtehtävistäni kuultuaan. Vähän niin kuin työhaastattelutilanne, jossa totutusta poiketen vastapuoli kertoo, mitä sinusta ja osaamisestasi ajattelee…

Mentoroinnin onnistumiseen vaikuttaa varmasti ratkaisevasti henkilökemiat. Oikean parin kanssa päästään nopeasti liikkeelle, voidaan keskustella avoimemmin ja henkilökohtaisemmalla tasolla. Omien syvällisempien motiivien paljastaminen on aika olennaista esimerkiksi unelmatyön kartoittamisessa. Vaikka olin itse jo alkuun päättänyt lähteä mukaan avoimin mielin, en silti olisi avautunut samalla tavalla, jos vastapuoli ei olisi ollut kanssani samalla aaltopituudella. Huomasin jo tutustumistapaamisella kertovani melkoisen avoimesti itsestäni ja työstäni. Yleensä siihen vaiheeseen pääseminen vie minun kanssani aika kauan aikaa.

Mentorini kanssa käymäni keskustelut ovat joka kerta erittäin antoisia. Poistun paikalta hymyillen ja pää täynnä hyviä vinkkejä, ideoita, ajatuksia ja positiivista itseluottamusta. Mentorini on sparraajana ihan parasta A-luokkaa. Ohjelma päättyy kesäkuussa ja harmittelen sitä jo nyt. Tällaisia kuukausittaisia tapaamisiahan pitäisi kaikilla olla kalenterissa jatkuvasti!

Vaikka nyt näyttää siltä, että olen saanut jonkunmoisen oivalluksen ja alkanut nähdä sen kuuluisan big picturen, jätän tähän nyt kuitenkin takaportin: pidätän itselläni oikeuden ryhtyä puutarhuriksi, jos siltä tuntuu. Toistaiseksi keskityn kuitenkin toisenlaisen puutarhurin hommiin – ja nautin niistä.

tiistai 28. tammikuuta 2014

CMAD, Hämeenlinna 27.1.2014


Opin eilen, ettei sisältö olekaan kuningas. Se on lisäksi kuningatar, prinssi ja prinsessa, eli toisin sanoen sisältö on ihan kaikki. Hyvä ja toimiva tekniikka mahdollistaa paljon asioita, mutta sisältöä se ei itsessään luo. Usein viestijät luovat, mutta tärkeätä olisi ottaa työhön mukaan myös organisaation asiantuntijat.

Mutta miten sitten sininen elefantti saadaan liikahtamaan? Organisaatiossa täytyy olla yhteisömanageri, avainhenkilö ja vähintään yksi johtaja, jotka ovat asian takana ja toimivat edelläkävijöinä. Hyvällä esimerkillä ja kannustuksella saadaan vähitellen myös muita mukaan. Ja kun kakku kuorrutetaan vielä liiketoiminnan hyödyillä, pitäisi – huom. pitäisi – paketin olla kasassa. Käytäntö taitaa vain valitettavan usein olla toinen ja niitä sinisiä elefantteja enemmän kuin yksi yhteisömanageri ehtii mukaansa maanitella. Elefantin symboliikan tajunnevat nekin, jotka eivät olleet paikalla? Mutta, kaikesta tästä positiivisuudesta innostuneena lupaan nyt minäkin etten lannistu, vaan yritän jatkossakin olla innostunut ja innostaa muita. Eteenpäin pienin askelin, mutta varmasti. Oma oivallus on muutoksen edellytys!

Pari sanaa myös sosiaalisesta intranetista. Sen hyödyt lienevät kiistattomat: työskentelytavat ja sisäinen viestintä tehostuvat, eikä pyörää tarvitse keksiä uudelleen useamman henkilön toimesta. Asioihin on mahdollista reagoida nopeasti ja ketterästi. Kunhan vain kaikki käyttävät organisaation intraa… Tarpeen luomiseksi lounaslista ja kirpputori intrassa ovat kokemusten mukaan takuuvarmoja tapoja saada käyttäjiä.

Yhteisöllisyyden rakennuspalikat ovat tarve, toiminta ja tunne. Yhteisöllisyyden kokeminen sitouttaa ja lisää tyytyväisyyden tunnetta, saa aikaan luottamusta ja halua toimia osana yhteisöä ja auttaa. Ei siis yhtään merkityksetön asia millekään organisaatiolle! Muista myös crowdsourcing: kysy yhteisöltäsi, mitä se haluaa ja kuuntele herkällä korvalla. Nojaa myös faktoihin, älä arvaile. Ota tekniikka avuksi.

Niin, se tekniikka, ihana tekniikka. Eilen nähtiin varsinainen työkalutykitys: uusimpia juttuja tiivistettynä muutamaan minuuttiin. Tekniikkaan kallellaan olevana otin kyllä ilon irti osiosta ja aion varmasti tutustua esillä olleisiin työkaluihin paremmin. Joku niistä voi osoittautua kullan arvoiseksi omassakin organisaatiossa.

Nämä asiat jäivät itselleni päällimmäisenä mieleen antoisasta päivästä. Esiintyjät ja esitykset menevät iloisesti sekaisin tekstissäni, mutta pointteja voi tarkastaa materiaaleista, jotka löytyvät kokonaisuudessaan tästä: http://cmad.fi/artikkelit/ohjelmahttp://cmad.fi/artikkelit/ohjelma

Suurkiitokset vielä kerran kaikille järjestäjille, teitte hienon päivän!


Tässä vielä se paljon puhuttu elefantti. On se sininen.