tiistai 28. tammikuuta 2014

CMAD, Hämeenlinna 27.1.2014


Opin eilen, ettei sisältö olekaan kuningas. Se on lisäksi kuningatar, prinssi ja prinsessa, eli toisin sanoen sisältö on ihan kaikki. Hyvä ja toimiva tekniikka mahdollistaa paljon asioita, mutta sisältöä se ei itsessään luo. Usein viestijät luovat, mutta tärkeätä olisi ottaa työhön mukaan myös organisaation asiantuntijat.

Mutta miten sitten sininen elefantti saadaan liikahtamaan? Organisaatiossa täytyy olla yhteisömanageri, avainhenkilö ja vähintään yksi johtaja, jotka ovat asian takana ja toimivat edelläkävijöinä. Hyvällä esimerkillä ja kannustuksella saadaan vähitellen myös muita mukaan. Ja kun kakku kuorrutetaan vielä liiketoiminnan hyödyillä, pitäisi – huom. pitäisi – paketin olla kasassa. Käytäntö taitaa vain valitettavan usein olla toinen ja niitä sinisiä elefantteja enemmän kuin yksi yhteisömanageri ehtii mukaansa maanitella. Elefantin symboliikan tajunnevat nekin, jotka eivät olleet paikalla? Mutta, kaikesta tästä positiivisuudesta innostuneena lupaan nyt minäkin etten lannistu, vaan yritän jatkossakin olla innostunut ja innostaa muita. Eteenpäin pienin askelin, mutta varmasti. Oma oivallus on muutoksen edellytys!

Pari sanaa myös sosiaalisesta intranetista. Sen hyödyt lienevät kiistattomat: työskentelytavat ja sisäinen viestintä tehostuvat, eikä pyörää tarvitse keksiä uudelleen useamman henkilön toimesta. Asioihin on mahdollista reagoida nopeasti ja ketterästi. Kunhan vain kaikki käyttävät organisaation intraa… Tarpeen luomiseksi lounaslista ja kirpputori intrassa ovat kokemusten mukaan takuuvarmoja tapoja saada käyttäjiä.

Yhteisöllisyyden rakennuspalikat ovat tarve, toiminta ja tunne. Yhteisöllisyyden kokeminen sitouttaa ja lisää tyytyväisyyden tunnetta, saa aikaan luottamusta ja halua toimia osana yhteisöä ja auttaa. Ei siis yhtään merkityksetön asia millekään organisaatiolle! Muista myös crowdsourcing: kysy yhteisöltäsi, mitä se haluaa ja kuuntele herkällä korvalla. Nojaa myös faktoihin, älä arvaile. Ota tekniikka avuksi.

Niin, se tekniikka, ihana tekniikka. Eilen nähtiin varsinainen työkalutykitys: uusimpia juttuja tiivistettynä muutamaan minuuttiin. Tekniikkaan kallellaan olevana otin kyllä ilon irti osiosta ja aion varmasti tutustua esillä olleisiin työkaluihin paremmin. Joku niistä voi osoittautua kullan arvoiseksi omassakin organisaatiossa.

Nämä asiat jäivät itselleni päällimmäisenä mieleen antoisasta päivästä. Esiintyjät ja esitykset menevät iloisesti sekaisin tekstissäni, mutta pointteja voi tarkastaa materiaaleista, jotka löytyvät kokonaisuudessaan tästä: http://cmad.fi/artikkelit/ohjelmahttp://cmad.fi/artikkelit/ohjelma

Suurkiitokset vielä kerran kaikille järjestäjille, teitte hienon päivän!


Tässä vielä se paljon puhuttu elefantti. On se sininen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti